Sorkka

Sorkan kylä sijaitsee Rauman pohjoisosassa. Sorkan kyläkeskus kouluineen on museoviraston suojelema ja Sorkan kylän diapaasi-pitoinen kallioperä on tuottanut alueelle luontoarvoja, joita on myös suojeltu eritasoisilla päätöksillä. Rauman ainoat Natura-alueet mantereella sijaitsevat Sorkassa, mikäli saaristoon kuuluvaa Omenapuunmaata ei katsota mannerluontoon kuuluvaksi. Laajin yhtenäinen kohde, Sorkan maantien pohjoispuolella sijaitseva Pramin lehto on aikoinaan rauhoitettu kunnan omistamalle maalle. Alue on myöhemmin luovutettu valtiolle maanvaihdossa rakennusmaahan. Arvokkaita luontokohteita on myös kylälaakson eteläpuolisilla metsäalueilla. Osa näistä on maanomistajan hakemuksesta rauhoitettu luonnonsuojelulain mukaisesti. Rannanvuori Puuluntien ja Sorkan maantien kulmauksessa koettiin nähtävyydeksi ja pääsi jopa postikorttiaiheeksi jo 1900-luvun alussa.

Kunnallisia palveluja kylässä on aika vähän. Sorkan koulu on niistä tärkein ja koko kylän toiminnallinen keskus. Esikoulua sorkkalaiset käyvät Kaarolla, iltapäiväkerho koululaisille on järjestetty kyläyhdistyksen toimesta.
Mantereenpäässä Puuluntien päässä sijaitsee kaupungin rantasauna ja venesatama, jossa on 166 venepaikkaa.